Tässä blogissa paljastan lukijoille osakesalkkuni sisällön, sen muutokset sekä ennen kaikkea ne perusteet, joilla olen kulloinkin onnistunut vakuuttamaan itseni osakkeiden ostosta, niiden pitämisestä tai - kuten joskus harvoin tapahtuu - niiden myynnistä.

En ole kuitenkaan liikkeellä pelkästä tiedon levittämisen ilosta. Blogin perimmäisenä tarkoituksena on toimia lääkkeenä sijoittajana kokemiini pahimpiin ammattitauteihin kuten epärationaalisten ja epäjohdonmukaisten päätösten tekoon, virhearvioiden ja tappioiden unohtamiseen ja epätodellisiin kuvitelmiin oman sijoitusosaamisen tasosta.

Myös tavoite on nyt asetettu.

Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Osto: Nokia

Salkkuun on nyt lisätty Nokiaa n. 9,3 euron hintaan. Oston jälkeen Nokia on nykykurssilla salkun kolmanneksi suurin sijoitus Metson ja YIT:n jälkeen n. 8,3 %:n painolla. Varaudun ostamaan vielä tulevien kuukausien aikana yhden erän Nokiaa, jos osakekurssi ilman uusia yllätyksiä painuu kohtuuttoman alas eli 7:llä alkaville luvuille.

Mielestäni draivereita Nokian mahdolliselle kurssinousulle ovat mm. OPK, Navteq, USA ja NSN. Kaikkia yhdistävät samat tekijät. Kaikki saavat sijoittajille pahan maun suuhun ja aiheuttavat ainakin omasta mielestäni negatiivista painetta yhtiön odotuksiin ja siten kurssikehitykseen.

Mutta mitä, jos...

OPK siirtyy tai siirretään syrjään ennen eläköitymistään 2013? Markkinat suurella todennäköisyydellä ottaisivat muutoksen positiivisesti vastaan. Vielä jos tilalle saadaan esim. nimekäs ja ansioitunut tj Yhdysvalloista, saa Nokia sijoituskohteena tästä takuuvarman piristysruiskeen. Niin tai näin, tällä hetkellä sijoittajat tuntuisivat uskovan ikuiseen OPK:n aikakauteen. Minä en usko.

Navteq alkaakin tuottaa tulosta? Oli ostos kallis tai ei, niin joka tapauksessa siitä on enää turha rutista. Kauppahinta on jo maksettu, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Nokian tase kestää tarvittavat alaskirjaukset ja osakekurssissa niitä on jo hinnoiteltu. Jos ja kun niitä tulevaisuudessa tehdään, uskon markkinoiden ottavan ne pitemmän päälle lähinnä tyytyväisyydellä vastaan, koska toimenpide vain "puhdistaa" yhtiötä ilman kassavirtavaikutuksia. Lisäksi Navteqissa on se mahdollisuus, että karttapojaiset palvelut todella muuttuvat välttämättömäksi osaksi mobiilimaailmaa. Tällöin Nokia saisi tuottoa sijoittamalleen kauppahinnalle. Itse ainakin uskon, että Nokiakin keksii jonkin ansaintamallin, jolla paikkatietoon sidotusta mobiilimainonnasta saadaan euroja omaan pussiin.

USA:ssa liikevaihto lähtisikin kasvuun? Nyt ensimmäisellä kvartaalilla Nokian liikevaihto oli 219 miljoonaan, joka syntyi 2,7 miljoonan puhelimen myynnistä. Nämä määrät ovat vain pisara Nokian valtameressä, eikä näiden osuuksien tippumisella ole mainittavaa merkitystä tulosrivillä. Toisin sanoen Nokialla on enää vähän hävittävää mutta paljon voitettavaa. Tämä tilanne mahdollistaa radikaalit muutokset USA-strategiassa ja jo tuleva tj voi laittaa palikat uusiksi. Pienikin menestys USA:ssa näkyisi lisäeuroina tulosrivillä, olisi suuri periaatteellinen voitto ja siivittäisi osakekurssia ylöspäin.

NSN olisikin kannattava? Nokia ja sijoittajat ovat ladanneet NSN:iin tulosodotuksia tasan 0, eikä NSN ole näitä odotuksia pettänyt. NSN on kuitenkin kvartaali kvartaalilta parantanut menoaan - kiitos kovan ja edelleen jatkuvan kulukuurin - ja saanut lisää tilauksia. Kun Nokian ja Siemensin sopimus vielä loppuu vuonna 2013, on NSN:lla tilaisuus tarjota seuraavina vuosina Nokia-sijoittajalle positiivia yllätyksiä sekä kannattavuuden että yritysjärjestelyjen muodossa.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti