Tässä blogissa paljastan lukijoille osakesalkkuni sisällön, sen muutokset sekä ennen kaikkea ne perusteet, joilla olen kulloinkin onnistunut vakuuttamaan itseni osakkeiden ostosta, niiden pitämisestä tai - kuten joskus harvoin tapahtuu - niiden myynnistä.

En ole kuitenkaan liikkeellä pelkästä tiedon levittämisen ilosta. Blogin perimmäisenä tarkoituksena on toimia lääkkeenä sijoittajana kokemiini pahimpiin ammattitauteihin kuten epärationaalisten ja epäjohdonmukaisten päätösten tekoon, virhearvioiden ja tappioiden unohtamiseen ja epätodellisiin kuvitelmiin oman sijoitusosaamisen tasosta.

Myös tavoite on nyt asetettu.

Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Keskolle kestävä kilpailuetu

Suomen päivittäistavarakauppa on kahden eli Keskon ja SOK:n kauppaa. Muille jää tällä hetkellä jaettavaksi vain n. 25 %:a markkinasta ja muiden osuus on laskussa Suomen lähikaupan kyntäessä tappiolla ja Lidlin polkiessa paikallaan. Näillä näkymin reilun 10 vuoden kuluttua tämä kaksinapaisuus betonoituu entisestään, mikä on hyväksi Keskolle ja SOK:lle ja haitaksi kuluttajalle.

Selitys tähän on Fennovoima Oy:n ydinvoimahanke, jolle hallitus näytti eilen vihreää valoa. Fennovoiman oman ilmoituksen mukaan sähköntuotanto alkaisi vuonna 2020, mutta TVO3 perusteella alku saattanee siirtyä hieman myöhemmäs.

No, mitä tämä tarkoittaa Keskolle?

Kesko on merkittävä sähkönkäyttäjä ja sen osuus koko Suomen sähkönkulutuksesta on n. prosentin. Yhtiön suuri energiantarve syntyy kiinteistöjen ylläpidosta sekä kylmälaitteiden käytöstä. Nämä tiedot vastannevat tilannetta myös 2020-luvulla.

Kesko omistaa välillisesti Fennovoiman tulevasta ydinvoimalasta 2,64 %:a (SOK 3,3 %). Ydinvoimala tulee tuottamaan omistajilleen sähköä vakaaseen omakustannushintaan. Koska muuttuvia tekijöitä on useita, ei tässä vaiheessa vielä pysty laskemaan, millaisia euromääriä Kesko sähkölaskussaan vuosittain säästää tai millaisen tuoton Kesko ydinvoimainvestoinnilleen saa. Em. kulutus- ja omistuslukujen perusteella veikkaan säästöjen olevan kuitenkin kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Muutama fakta kuitenkin voidaan jo sanoa:

- Kulusäästö tulee vuosittain ja on aina selvästi +merkkinen.
- SOK:a lukuun ottamatta mikään toinen saman toimialan yritys ei voi tuollaista etua saada. Tulevana vuosikymmenenä tuskin Fortumin lisäksi mikään muu yhtiö saa ydinvoimalupaa Suomessa.

Tällä hetkellä Keskon osake on kalliinpuoleinen, enkä ole sitä nyt lisäämässä. Mutta kun sitä todennäköisesti tulevina kuukausina/vuosina salkkuuni lisään, teen ostokseni pitkällä tähtäimellä ja silloin tämä kestävä kilpailuetu on varmasti yhtenä tekijänä laskuissani mukana.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti