Tässä blogissa paljastan lukijoille osakesalkkuni sisällön, sen muutokset sekä ennen kaikkea ne perusteet, joilla olen kulloinkin onnistunut vakuuttamaan itseni osakkeiden ostosta, niiden pitämisestä tai - kuten joskus harvoin tapahtuu - niiden myynnistä.

En ole kuitenkaan liikkeellä pelkästä tiedon levittämisen ilosta. Blogin perimmäisenä tarkoituksena on toimia lääkkeenä sijoittajana kokemiini pahimpiin ammattitauteihin kuten epärationaalisten ja epäjohdonmukaisten päätösten tekoon, virhearvioiden ja tappioiden unohtamiseen ja epätodellisiin kuvitelmiin oman sijoitusosaamisen tasosta.

Myös tavoite on nyt asetettu.

Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Osto: Sampo

Nordean osavuosikatsauksen luettuani ostin heti pörssin avauduttua erän Sampoa salkkuun 20,3 euron kappalehinnalla. Edellisen ja ensimmäisen erän Sampoa ostin noin kuukausi sitten. Nyt Sammon paino salkussani on noin 2 prosenttiyksikköä.

Osavuosikatsaus vahvisti käsitystäni siitä, että Nordea on maltillisesti arvostettu Sammon osakkeen hinnassa. Luottotappio-, sääntely- ja yleiseen taloustilanteeseen liittyvät riskit ovat Nordean katsauksen mukaan pienentymässä. Nyt jo uskaltaa varmasti sanoa, että ns. finanssikriisin aallonpohja on ohitettu. Kysymyksiin, tuleeko uusi kriisi ja milloin se tulee, ei osaamiseni todellakaan riitä vastaamaan. Sampo-ostoni onkin osittain näkemyksen ottamista sen puolesta, että toimiala tulee tuottamaan tulosta jatkossakin ja, että Nordea on yksi toimialan parhaiten menestyvistä yrityksistä.

Sampo julkaisee oman osavuosikatsauksensa 3.11.2010. Mahdolliset Sammon tai Nordean lisäostot ajoittuvat vasta katsauksen jälkeiseen aikaan.

perjantai 8. lokakuuta 2010

1.000.000 euroa

Olen kertonut tavoitteistani sijoittajana jo aiemmin mm. joulukuussa 2009. Blogi on ainakin osin täyttänyt tehtävänsä; vuoden aikana olen saanut selkeämmän kuvan siitä, millainen olen sijoittajana ja mitä voin kurinalaisella sijoittamisella saavuttaa.

Nyt asetettu tavoite on yksinkertainen. Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

Oletuksella, että inflaatio on 1,5 prosenttia vuodessa, vastaa tuo summa nykyrahassa noin 720.000 euroa. Varovaisella 6 prosentin tuotolla se tarkoittaisi 43.200 euron bruttotuloja ja 30 prosentin verokannalla n. 30.000 euron nettotuloja vuodessa.

Keinot tavoitteet saavuttamiseksi ovat yksinkertaiset:

- kurinalainen säästäminen (Fakta on, että vielä vuosia lisäpääomat ovat omankin salkkuni merkittävin kasvattaja ja kasvun lähde)

- osakepainon pitäminen jatkuvasti lähellä 100 %:a (Fakta on, että osakkeet ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä paremmin kuin esim. asunnot tai korot. Osaamiseni ei riitä ajoitukseen eri omaisuusluokkien välillä tai esim. warranteihin tai muihin viputuotteisiin.)

- turhien kulujen ja verojen välttäminen (En tunne, enkä siten hallitse sijoitustapaa, joka tuottaisi nykyistä erittäin passiivista omistamista paremmin, kun huomioidaan kulut ja verot.)

- turhien riskien ja virheiden välttäminen (Monimutkaisia sijoitustuotteita en salkkuuni hanki ja suorissakin osakesijoituksissa pysyn ainakin toistaiseksi tiukasti Helsingin pörssin osakkeissa.)

tiistai 28. syyskuuta 2010

Pankki- ja vakuutustoimintaa salkkuun

Finanssiosakkeiden epämuodikkuudesta huolimatta ostin uutena yhtiönä erän Sammon osakkeita reilun 19,6 euron hintaan ja lisäsin erän Pohjola Pankkia reilun 8,6 euron hintaan. Tällä hetkellä salkussani on pankki- ja vakuutusalan osakkeita noin 6,3 prosenttiyksikön painolla (Sampo A 1,1%, Pohjala Pankki 2,6%, Nordea 2,6%).

Koska toimialan ja sen yhtiöiden arvioiminen on hankalaa, olen päätynyt hajauttamaan omistukseni em. kolmeen yhtiöön. Salkussani on nyt 1) vakaata ja kannattavaa vakuutustoimintaa, 2) yrityspankkitoimintaa ja 3) yksityisasiakkaiden pankkitoimintaa. Kaikkia yhdistää vahvat alueelliset markkina-asemat ja terve liiketoiminta. Vaikka yhtiöillä on myös jonkin verran keskinäistä kilpailua, en näe kilpailun pilaavan katteita tai estävän kasvua.

Koska Sampo omistaa reilut 20 % Nordeasta, johti Sampo-ostoni epäsuorasti myös Nordea-painon lisääntymiseen. Pidän tätä hyvänä asiana kahdesta syystä. Ensinnäkin Nordea-osuus on mielestäni alihinnoiteltuna Sammon osakkeessa. Toiseksi välillinen omistus pienentää yritysjärjestelyriskiä. Yritysjärjestelyissä kun usein joko myyjä tai ostaja tekee hyvän kaupan - harvoin molemmat. Kaksilla korteilla pelaaminen parantaa todennäköisyyksiä jäädä voitolle oletuksella, että yritysjärjestelyistä ylipäätään seuraa jotain hyvää.

Muut keskeiset perusteet Sammon ostolle löytyvät erinomaisesta blogikirjoituksesta osoitteesta http://oneup.blogit.kauppalehti.fi/. Suosittelen ko. blogin seuraamista.

Em. osakkeista erityisesti Sampoa harkitsen ostavani vielä lisää.

.
.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Osto: Fortum

Fortum piti pääomamarkkinapäivänsä eilen 16. päivä syyskuuta. Tutustuin yhtiön sijoittajasivuilta löytyvään markkinapäivän esitysaineistoon ja luin vielä uudelleen viimeisimmän osavuosikatsauksen. Tänään täydensin salkkuani erällä Fortumia hieman alle 19,5 euron hintaan. Yhtiön paino on salkussani nyt vajaat 6 prosenttiyksikköä.

Toukokuussa arvioin, että "yhtiön osakekohtainen tulos ylittää erittäin todennäköisesti viimevuotisen 1,48 euroa". Nyt olen siitä varma. Ensimmäiseltä vuosipuoliskolta tulosta kertyi jo 0,93 euroa (0,78). Arvioin osakekohtaisen tuloksen ylittävän 1,70 euroa. Päivän kurssille p/e-luku olisi alle 11,5.

Pääomamarkkinäpäivillä yhtiö korosti myös osingon merkitystä ja linjasi, että yhtiö jakaa sitä 50-60 prosenttia tuloksestaan. Osinko tuskin jää alle yhden euron kertaakaan 2010-luvulla. Päivän kurssille osinko tuotto olisi siten vähintään 5 prosenttia.

En näe Fortumin myönteiselle tuloskehitykselle välittömiä esteitä. Yhtiön yllä on "normaali" epävarmuus, joka johtuu Suomesta (pääomistajan omat intressit), Venäjästä (sähkö- ym. reformien eteneminen) ja EU:sta (yhteisten sähkömarkkinoiden luominen ja sääntely, eri energiamuotojen tukeminen). Mielestäni epävarmuus ei aiheuta välitöntä riskiä yhtiön tuloskehitykselle, vaan päinvastoin tarjoaa tilaisuuden ostaa yhtiön osakkeita edulliseen hintaan.

Merkittäviä myönteisiä tekijöitä yhtiön tuloskehitykselle sen sijaan riittää lähitulevaisuudessa.

- talouden elpyminen Itämeren alueella ja Venäjällä
- Venäjän sähköreformin eteneminen suunnitelmien mukaan
- Venäjän investointien valmistuminen ja siitä seuraava asteittainen tuotannon lisääminen
- Oskarshamn 3:n ja Forskmark 2:n tehonkorotuskorjausten valmistuminen ja siitä seuraava tuotannon lisääntyminen
- mahdollinen Fingrid -myyntivoitto
.
.