Tässä blogissa paljastan lukijoille osakesalkkuni sisällön, sen muutokset sekä ennen kaikkea ne perusteet, joilla olen kulloinkin onnistunut vakuuttamaan itseni osakkeiden ostosta, niiden pitämisestä tai - kuten joskus harvoin tapahtuu - niiden myynnistä.

En ole kuitenkaan liikkeellä pelkästä tiedon levittämisen ilosta. Blogin perimmäisenä tarkoituksena on toimia lääkkeenä sijoittajana kokemiini pahimpiin ammattitauteihin kuten epärationaalisten ja epäjohdonmukaisten päätösten tekoon, virhearvioiden ja tappioiden unohtamiseen ja epätodellisiin kuvitelmiin oman sijoitusosaamisen tasosta.

Myös tavoite on nyt asetettu.

Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

perjantai 8. lokakuuta 2010

1.000.000 euroa

Olen kertonut tavoitteistani sijoittajana jo aiemmin mm. joulukuussa 2009. Blogi on ainakin osin täyttänyt tehtävänsä; vuoden aikana olen saanut selkeämmän kuvan siitä, millainen olen sijoittajana ja mitä voin kurinalaisella sijoittamisella saavuttaa.

Nyt asetettu tavoite on yksinkertainen. Miljoonan euron sijoitusvarallisuus vuoteen 2030 mennessä.

Oletuksella, että inflaatio on 1,5 prosenttia vuodessa, vastaa tuo summa nykyrahassa noin 720.000 euroa. Varovaisella 6 prosentin tuotolla se tarkoittaisi 43.200 euron bruttotuloja ja 30 prosentin verokannalla n. 30.000 euron nettotuloja vuodessa.

Keinot tavoitteet saavuttamiseksi ovat yksinkertaiset:

- kurinalainen säästäminen (Fakta on, että vielä vuosia lisäpääomat ovat omankin salkkuni merkittävin kasvattaja ja kasvun lähde)

- osakepainon pitäminen jatkuvasti lähellä 100 %:a (Fakta on, että osakkeet ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä paremmin kuin esim. asunnot tai korot. Osaamiseni ei riitä ajoitukseen eri omaisuusluokkien välillä tai esim. warranteihin tai muihin viputuotteisiin.)

- turhien kulujen ja verojen välttäminen (En tunne, enkä siten hallitse sijoitustapaa, joka tuottaisi nykyistä erittäin passiivista omistamista paremmin, kun huomioidaan kulut ja verot.)

- turhien riskien ja virheiden välttäminen (Monimutkaisia sijoitustuotteita en salkkuuni hanki ja suorissakin osakesijoituksissa pysyn ainakin toistaiseksi tiukasti Helsingin pörssin osakkeissa.)

5 kommenttia:

  1. Hieno ja selväpiirteinen tavoite ! Tasaraha.
    Onnea ja menestystä matkallasi.

    tv Pekka

    VastaaPoista
  2. Hyvä homma - samalla tavoitteella olen minäkin liikenteessä ja melko samanlaisella suunnitelmalla.

    Voisit muuten vähän aukaista salkkusi euromääräistä sisältöä, tämä lisäisi kiinnostavuutta. Kuinka lähellä olet nyt tavoitettasi?

    VastaaPoista
  3. Hyvin samantyyppinen tavoite on itsellänikin. Ja samanhenkinen lähestymistapakin. Onnea matkaan, seuraan mielenkiinnolla etenemistäsi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista.

    Tarkkoja euromääriä en aio paljastaa lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin haluan pitää osan yksityisyydestäni. Toiseksi haluan pitää blogin punaisen langan ratkaisujeni perusteluissa. Euromäärät todennäköisesti veisivät huomion sivuraiteille.

    Todettakoon kuitenkin, että jo jokusen vuoden sijoittaneena olen "on the track" matkalla tavoitteeseen.

    Yhden euromäärän lupaan kuitenkin paljastaa - viimeistään vuonna 2030.

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen aika samoilla linjoilla, tosin olen ottanut mukaan myös suuryrityksiä Frankfurtin pörssistä. Tukholmassa olisi myös mukava valikoima tarjolla.

    VastaaPoista